2015/03/15

vaalenevia sinisen sävyjä



oon kirjoittanut aika paljon viimeaikoina
koulun
mielen
tulevaisuuden
tasapainon
aamuyöiden
unettomuuden vuoksi

oon maalannut kukkia ja vetänyt lukemattomia väriä vaihtavia viivoja
katsonut peitevärien valumista jotka ostin vuosi sitten lähettääkseni elämäni toiseen suuntaan

oon kuunnellut pariisin kevättä
odottanut kesää

ollut etsimässä
hukassa olemisen rajamailla

oon halunnut olla hyvä
niin hyvä
että riittäisin itselleni
ja äiti sanoo huokaisten autonratissa elämän keventyvän heti kun tajuan kokoajan riittäväni
psykologian tunnilla sanottiin ihmisen vertaavan itseään ja onnellisuuttaan sen hetkiseen ympäristöön, enkä aina osaa olla vertaamatta

oon ajatellut
että tää kai on sitä nuoruutta,
kun kaikki tuntuu joltain tai ei yhtään miltään

ajatellut
että jos kirjoittaisin pelkkiä löytörunoja
jäisin itse puuttumaan

nyt aurinko lämmittää vaikka hävitin aurinkolasini ja hypin alas koulun ikkunalaudoilta
mulle kuuluu hyvää
opettelen pitkän talven jälkeen jättämään sanan kai edeltävän lauseen perästä pois
uskon kaiken turhan sulavan lumen mukana
ja lasken huomaamattani kynnystä nauramiselle

oon alkanut taas tuntemaan kylmiä väreitä

välillä kyyneleiden kuivuneet vanat poskilla kertovat tunteiden vuotamisesta
kasvot muuttuvat muistojen maailmankartaksi
merkkaavat pakoreittejä leukaa pitkin

ja välillä ympäriltä kuuluu satoja nauruja
ja istumme vaatehuoneen lattialla juhlavaatteet päällä päistämme sekaisin

mutta jos yksi ilta voisi muutta koko elämän
tulisiko se silloin kun minä päätän
vai kun ilta

tuntuisiko muutos soluissa ja verisuonissa ihon alla
vai kahden vuoden päästä tavassa jolla nään pölyhiukkaset ilmassa


ehkä jokin päivä vaan tietää